Seppo Kämäräinen

"IDÄN IKONI" TUO JÄNNITYSTÄ LUKIJALLE

Idän ikoni jatkaa Seppo Kämäräisen jännitysromaanien sarjaa. Myös tässä uutuuskirjassa tapahtumat alkavat Lapista,
eli liikutaan samoissa maisemissa kuin "Synnöve, tappajamoottorikelkka" ja "Tarkastaja Brygner Brysselissä" –kirjoissa.
Takavuosien kalareissut hyvän kaverin sekä hänen ja oman jälkikasvun kanssa ovat siirtyneet jossakin muodossa Kämäräisen kirjoihin.

Tapahtumat pyörähtävät liikkeelle, kun kaksi rääsyläistä ylittää Suomen ja Neuvostoliiton rajan.
He tapaavat kalareissulla Luttokönkään tienoilla olleet Paavo Mäläskän ja Harri Siklin ja jälkimmäisen pojat Paten ja Jonnen.
Paavo tietää Harrin tukalan taloustilanteen, ja kun matkalaiset tarjoavat arvokkaaksi arveltua ikonia kyytimaksuksi Ivalon reissusta,
hän suostuu kuskiksi päättäen auttaa kaveriaan ikonista saatavilla rahoilla.
Tästä käynnistyy tapahtumasarja, joka vie miehet ja pojatkin todella vaarallisiin tilanteisiin.
Onnella ja hurtilla huumorilla mennään kuitenkin eteenpäin – hyvät suhteet virkavaltaan ovat tietenkin auttamassa asiaa.
Oman lisänsä kirjaan tuo se, että tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alkuun. Elettiin markka-aikaa, eivätkä kirjan henkilöt voi tarttua kännykkään, voitteko kuvitella!

Idän ikoni kirja löytyy kustantaja Nordbooksin kotisivulta, mistä sitä voi tilata.
Kustantaja: NORDBOOKS, http://www.nordbooks.fi